Kirurgista osastoelämää

Sairaalasta on taas tullut hetkellisesti toinen kotimme.

Maanantaina konsultoimme sairaanhoitajan välityksellä meidän kirurgia, joka oli tilanteessa myös aika neuvoton. Tietyllä tavalla siitä tuli itselle tosi pelottava tunne, kun hoitavat lääkäritkään eivät oikein osanneet sanoa mitä tehdään seuraavaksi. Tilanne oli edelleen akuutti, muttei mitenkään hätäratkaisuja vaativa, siksi kukaan ei kuitenkaan kovin hätäisesti halunnut huolestua. Päätimme yhdessä toimintaohjeet ja ajattelimme mennä päivä kerrallaan.

Tiistaina meillä oli kotona Kasperin hoitaja kun itse olin asioilla. Puhelimeeni alkoi sadella sellaista viestiä Kasperin voinnista, että olin tosissaan uudestaan yhteydessä hoitavaan tahoon kyselläkseni jatko-ohjeita. Kukaan ei edelleenkään tuntunut oikein tietävän mitä voisi tehdä, muuta kun tarpeen tullen lähteä päivystykseen. Koska Kasper oksensi ja oli aika huonossa kunnossa, eikä suolistossa edelleenkään ollut tapahtunut dramaattista muutosta, lähdimme epäröimättä päivystykseen.

Päivystyksessä meidät otettiin onneksi tosissaan ja huoleni ymmärrettiin. Ymmärrettiin myös se, että kokonaistilanne on haastava ja tähän on taas tultu monen asian summana, eikä yksittäisen vian vuoksi. Kuivuminen pahentaa suolistotilannetta, se taas pahentaa kuivumista. Syömisen loppuminen pahentaa kuivumistilannetta, joka pahentaa suolistotilannetta, joka pahentaa syömistä. Kaikki on siis riippuvaisia monenmonesta pienestä asiasta, ja lopputulemana mikään ei olekaan mitenkään yksinkertainen asia ja asiat ovat monen muiden asioiden summia. Kasperilla oli taas päivystyksessä kuivumisen merkkejä, oksentelua, kova yskä ja räkätauti sun muuta. Siellä laitettiin kanyyli ja iv-nesteytys, hengitettäviä lääkkeitä ja meidät siirrettiin osastolle.

Huomenna tulee viides päivä osastolla. Tämä aika on ollut yhtä epätietoisuutta epätietoisuuden perään. Vatsan toiminta on ollut edelleen heikohkoa, muttei onneksi ihan täysin nollaakaan. Eilen loppui nesteytys ja eilisestä aamusta on mennyt jo oma maito pegin kautta. On myös kokeiltu soseita, mutta ne on maistunut aika surkeasti. Toivomme nyt että oma maito ja sen lisäksi annettava vesi riittävät pitämään pojan hyvässä nesteytyksessä ja massu lähtisi paremmin vetämään. Kuitenkaan en oikein tiedä, miten pitkäksi tämä sairaalajakso venyy. Voi olla että pääsemme huomenna kotiin, voi olla ettei päästä. Ollaan ehkä viikonlopun yli, ehkä ei. Mennään operaatioon 2vk sisällä, ilmeisesti nyt laitetaan avanne ja samalla otetaan suolistosta koepala, ehkä tällä osastojaksolla, tai sitten ei. Kukaan ei oikein osaa vielä sanoa mistään mitään, kun ei tiedetä mitä seuraavat päivät tuovat todellisuudessa tullessaan.

Epätietoisuus on todella raastavaa. Se saa kropan aivan sekaisin. Oon ollut lähipäivinä niin väsynyt, etten ole edes muistanut tällaista olotilaa olevan. Kyllä mä jaksan ja pääkin pysyy vielä kasassa, mutta kroppa on aivan totaaliloppu! Tuntuu että muutamakin askel on kuin kilometri. Kropan nostaminen istuma-asennosta ylös on kuin nostaisi kassillisen tiiliskiviä. Silmät painuvat kiinni, ihan kuin luomia repisi joku alas. Vaikka psyyke yrittää kuinka kertoa minun vielä jaksavan, kroppa yrittää saada väkisin uni- ja lepotilaan. Toisaalta ymmärrän sen.

En usko, että jos kaikki olisi selvää ja asioista tiedettäisiin enemmän, olisin näin väsynyt. Epätietoisuus on varmasti nyt kaiken takana. On hankala suunnitella seuraavalle päivälle mitään, kun ei tiedä mitä seuraavana päivänä tulee tosissaan tapahtumaan.

Onneksi ulkona on ihana ilma. Onneksi on ihana syksy ja kirpsakat aamupakkaset. Nautitaan vielä hetken tästä lehtien tanssista, kohta ne kaikki on jo pudonneet.

Tänään tuntui siltä, että haluan kirjoittaa asioita ylös ja olisi niin paljon fiksua sanottavaa. Nyt tietokoneen ääressä tuntuu vain siltä, että kroppa vaatii päästä nukkumaan. Sormet eivät kirjoita niitä asioita, mitä pää haluaisi purkaa, ja silmät haluavat vain mennä kiinni. Tässä siis hieman fiiliksiä tähän hätään, jatketaan näistä sitten paremmalla ajalla - ja ehkä sitten kun asioissa on hieman selkoa!

Hyvää viikonloppua!