maanantai 19. syyskuuta 2016

Valmistautumista pimenevään syksyyn

Tänään aamulla tuuli puhalteli viileää syystuulta kasvoillemme, kun lähdimme aamulla hoitoneuvotteluun. Hieman pelonsekaisin tuntein, mutta neuvottelu meni olosuhteisiin nähden hyvin ja siitä jäi päällisin puolin positiivinen fiilis. Nyt kun kyse on tytön asioista, on se vähän uusi maailma ja siksi noihin palavereihin menee aina hieman varauksella. Ihan hyvä niin, saa ehkä jatkossakin mennä, mutta yllättävän positiivinen mielikuva jäi tällä erää. Palaverin jälkeen kävellessäni juna-asemalle sain muutaman tosi tärkeän asian hoidettua ja istahdin ihan hetkeksi nauttimaan syksytuulesta. Syksy on mun lempivuodenaika, on jotenkin ihana saada kaivaa kaapeista lämpimämmät vaatteet, talvikamppeet, viltit, kynttilät ja villasukat.


Aamupäivästä kävimme myös Kasperin kanssa keuhkopolilla ja siellä oli kaikki hyvin, jotain lääkemuutoksia suunniteltiin ja varauduttiin syksyn infektiokauteen (josta toivottavasti tulee mahdollisimman helppo...) mutta muuten hoito pysyi aikalailla samana. Apneointi-epäilyn vuoksi tehdään uusi unipolygrafia vielä tänä vuonna, marras-joulukuussa jos ei sitä ennen tilanne vaikeudu. Unitutkimuksessa tarkistetaan myös "levottomien jalkojen" tilanne, joka löydettiin ed.tutkimuksessa. Sitä oireilua yleensä hoidetaan raudalla, ns.ylläpitoannoksella, mutta nyt aikamoisen rautakuurin jälkeen Kasperin veriarvot ovat sellaiset, että rautaa ei mielellään hetkeen käytetä, joten jos jalkaongelmat ovat edelleen tutkimuksessa häiritsemässä, sen hoitoon mietitään jotain muuta. Ensimmäisessä tutkimuksessa jalkojen toimintahäiriö selvästi herätti Kasperin useaan kertaan.

Tänään aamupäivä meni tosiaan juostessa lasten palavereissa ja lääkärikäynneillä ja iltapäivän hetken ehdin lepäillä sohvalla. Iltapäivästä iski samalla ihan hirveä väsymys ja sohva veti kyllä puoleensa enemmän kuin uskoinkaan. Muutaman hetken päästä tyttö tulikin kotiin, joten kovin ei ehtinyt lepäilemään. Olo oli hieman helpompi ja touhuskelin iltapäivän ja alkuillan kotona. Illalla tuli hoitaja ja lähdin taas omaan tapaamiseen, vähän niinkuin aamusta iltaan liikkeellä :)

Autoilemassa ollessani ilmastointi alkoi tuntumaan kurjalta kurkusta ja hain matkalla kahvia huoltoasemalta. Kahvi ei kuitenkaan helpottanut oloa kuin hetkeksi, ja ikävä tunne kurkussa on nyt edellen, vaikka illalla on mennyt useampi kuppi kuumaa. Lämpöäkin saattaa olla vähän, sen verran viluisena istuskelen viltin alla. Se syysflunssa iskeä pikkuhiljaa myös tähän perheeseen. Juuri koputtelin puuta ja kerroin, ettei Kasper ole meidän mittakaavan mukan pitkään aikaan ole ollut kipeä, ja heti illasta kun palasin kotiin kundi oli oksentanut ja hänellä oli lämpöä. Että infektiotonta syksyä vaan taloon :)


En voi tarpeeksi montaa kertaa kertoa, kuinka syksy on vaan niin ihanaa aikaa <3 Kynttilät, lämmin viltti, villasukat, villapaidat ja yökkärihousut.. Syyskukkien laitto parvekkeelle, kesävaatteet varastoon ja talvivaatteet pikkuhiljaa esille. Osa syysvaatteista tarvii varmasti ihan lähiviikkoina uusia (kengät ym.), mutta muuten onneksi lähes kaikki alkaa olla pikkuhiljaa hankittu.

Syksy ja pimenevät illat ovat tuoneet paljon mietteitä, kun illalla on ollut jotenkin ihana istua kuuman kupin ääressä parvekkeella tai kynttilänvalossa sohvalla, viltin alla. Olen miettinyt paljon mennyttä vuotta, viime kesää ja kevättä ja kaikkea sitä mitä tässä on tapahtunut ja miten me ollaan kaikki yhdessä kasvettu. Koska keväällä ja kesän aikana on tapahtunut niin paljon, en oikein edes osaa sanoa mitä kaikkea tuleva talvi tuo. Ja toisaalta se tuntuu aika ihanalta, ettei tiedä mitä edestään löytää.

Iltapalaksi flunssankesytysjuomaa, tosin pitääpä testailla vähän tujumpia yhdistelmiä lähipäivinä.
Tällä viikolla olisi vielä pari palaveria, pari lääkärin soittoaikaa, labrat, apteekkireissu ja yksi lääkärikäyntikin (toivottavasti vain yksi) ja tytön koulukuvaus. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että lämpö nousee ja ohimolla jomottaa siihen malliin, että taidan painella sänkyyn unimaahan. 


Hyvää yötä ja ihanaa syksyä <3
(muistakaa heijastimet!!!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti